Horsmapusikosta lankoja värjäämään


Horsmamehua keitetellessäni (Katso juttu Horsman lumoissa) sain päähäni kokeilla horsmankukkia lankojen värjäyksessä. Olin aivan varma, että saisin kukilla kauniita punertavia lankoja. Ei se ihan niin mennyt.

En tiedä, olisiko lanka muutenkaan värjäytynyt samanväriseksi kuin mehu, mutta ainakin tein liian laihan keitoksen. Koska halusin kerralla värjätä kaksi kerää seiskaveljestä, pistin värisoppaan varmasti liikaa vettä. Kukkia oli kyllä pullea muovikassillinen, mutta silti. Väri ei ollenkaan ollut voimakasta kuin mitä mehusta tuli. Lisäksi pureutusaineena käyttämäni nokkonen saattoi sotkea tulosta. Myös sadevedellä oli oma vaikutuksensa.

En oikeastaan ollenkaan tiedä, miten lankoja oikeaoppisesti värjätään. (Katso juttu Lankojen värjäys koukuttaa) Senkun vaan pistän kasveja pataan ja kokeilen.
Tungin kukat ja nokkoset kuumaan veteen, ja jätin ne siihen kiehumaan. Kun kukista ja nokkosista oli jäljellä enää epämääräistä mössöä, noukin reikäkauhalla enimmät roskat vedestä pois. Upotin kuumaan veteen vyyhdeille kietomani langat, ja jäin odottamaan lopputulosta. 


Mikään lanka ei ole kokeiluissani mennyt pilalle, päinvastoin. Joskus - kuten nytkin - joudun korkeintaan värjäämään langat toiseen kertaan. Mitään varsinaisia ongelmia ei värjäyspuuhissa ole vastaan tullut. Mitä nyt näpit ovat kihelmöineet nokkosen keräämisen jälkeen.

Horsmalangat olivat ihan sieviä, sellaisia hempeästi kellertäviä, mutta en nyt tarvinnut sellaisia sävyjä. Aikaisempien kokeilujen jäljiltä on korissa vaaleankellertäviä lankoja jäljellä. Niinpä annoin lankojen lillua keitossa, ja pistin sekaan pussillisen vanhaksi mennyttä rooibosteetä. Laitoin teelehdet siivilään ja siivilään kattilaan. Johan alkoi väriä tulla. Kävin välillä oikomassa selkää sohvalla, ja jumiuduin katsomaan telkkaria. Siksi langat vähän ikäänkuin unohtuivat kattilaan, mutta ei niille mitään tapahtunut. Niiden sävy on yhä kellertävä, mutta paljon voimakkaampi kuin horsman jälkeen. 

Auringonvalossa otetussa kuvassa langat näköjään näyttävät paljon todellisuutta vaaleammilta, siis ihan pliisuilta. Kuvassa jossa ne ovat vielä vyyhdillä, on väri suurinpiirtein todenmukainen.
Nokkonen pureuttaa värit lankoihin niin hyvin, että jo ensimmäinen huuhteluvesi on aika kirkasta. 



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla